Toiminta

Salaojituksen Tukisäätiö on vuonna 1984 perustettu yksityinen, yleishyödyllinen säätiö. Säätiön perustamisella haluttiin varmistaa suomalaisen salaojituksen pysyminen ajan tasalla ja edelleen kehittyminen. Säätiön toiminnan tavoitteiksi määriteltiin salaojituksen sekä maa- ja vesiteknillisen tutkimustoiminnan ja opetuksen sekä neuvonnan tukeminen. Alkuaikojen lähinnä salaojitukseen tekniseen toteutukseen liittyvät tutkimuskohteet ovat saaneet rinnalleen mm. ympäristövaikutuksiin, taloudellisiin  ja juridisiin kysymyksiin liittyvät aiheet.

Säätiö toteuttaa sääntöjensä mukaista tarkoitustaan myöntämällä avustuksia maatalouden vesienhallintaan liittyviin tutkimus-, koulutus- ja neuvontatoimintaan liittyviin hankkeisiin ja apurahoja yksityishenkilöille alaan liityen. Säätiö on mm. tukenut Salaojayhdistys ry:tä (www.salaojayhdistys.fi), joka harjoittaa maankuivatuksen tutkimus-, koulutus- ja neuvontatoimintaa sekä edunvalvontaa. Yhdistys ylläpitää myös Suomen salaojakartta-arkistoa. Säätiön viime vuosina myöntämät avustukset on koottu taulukkoon, jossa on linkki myös hankkeen sivuille tarkempaa tutustumista varten.  Säätiön rahoituksella julkaistaan vuosittain alaan liittyviä oppaita, oppikirjoja ja muita alaa edistäviä julkaisuja, jotka ovat kaikkien halukkaiden saatavissa veloituksetta tai alle omakustannushinnan (www.salaojayhdistys.fi/julkaisut). Lisäksi säätiö on tukenut salaojituksen liittyvää perinnetoimintaa.

Toiminta/Hanke Tuen saaja/hakija Hankeaika Verkkosivu
Maaperän makrofaunan kytkökset salaojien toimivuuteen ja vesistökuormitukseen uudistavassa viljelyssä (LierOja) FT Visa Nuutinen, Luke 1.5.2022-31.3.2024 ei vielä verkkosivuja
Vesienhallinta maatalousvaltaisilla valuma-alueilla (VESIMA) DI Helena Äijö, Salaojyhdistys ry 2023 – 2024 ei vielä verkkosivuja
Maankäyttö- ja kiinteistöoikeuden professuuri Turun yliopisto 2021 – 2025 https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/turun-yliopistolle-maankaytto-ja-kiinteistooikeuden-lahjoitusprofessuuri
Toimiva säätösalaojitus turvepeltojen hiili- ja ravinnepäästöjen vähentäjänä (TURVECONTROL) MMM Merja Myllys, LUKE 1/2020 –  3/2024 https://www.luke.fi/fi/projektit/turvecontrol
Menetelmiä maa- ja metsätalouden kestävään vesienhallintaan (VALUMAVESI) TkT Kaisa Västilä, SYKE 2021 – 2023 https://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Tutkimus_ja_kehittamishankkeet/Hankkeet/Valumavesihanke
Turvepeltojen hiilipäästöt kuriin innovatiivisella vesienhallinnalla (VESIHIISI) Tutkimusprofessori Kristiina Lång, LUKE 3/2021- 12/2023 https://www.luke.fi/projektit/vesihiisi/
Greppa vattnet i Österbotten Meira-Pia Lohiluoma, ProAgria Lantbrukssällskapet 2021 – 2022 https://www.lantbrukssallskapet.fi/projekt/greppa-vattnet-i-osterbotten/
VesiHave2 Salaojituksen tutkimusyhdistys ry 2021 – 2022 https://www.salaojitustutkimus.fi/vesitalouden-hallinta-vesiensuojelussa/
Viljellään viisaasti DI Olli Utriainen, Maveplan Oy 2021 – 2022 https://ita-suomi.proagria.fi/hankkeet/viljellaan-viisaasti-14433
Tietoa ja työkaluja viljelyvarmuuden parantamiseksi (TyVi) MMT Helena Soinne, LUKE 2020 – 2022 https://www.luke.fi/projektit/tyvi/
Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) LUKE ja Valio 2020 – 2022 https://www.luke.fi/projektit/omaihka/
Peruskuivatuksella peltojen kuivatus kuntoon Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla (PERUSKU) Agronomi Markus Sikkilä, Maveplan Oy 2019 – 2/2022 https://www.kuivatuskuntoon.fi/hankkeen-kuvaus/
Suomen kotieläintuotannon tulevaisuuskuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset (KOTIETU) Tutkimusprofessori Arto Huuskonen, LUKE 2018 – 2022 https://www.luke.fi/projektit/kotietu/
Automatisoitu annostelulaite käytettäväksi projektissa Kestävästi tuottavaan viljelyyn PRECIKEM-menetelmällä (ProPRECIKEM) FT Sten Engblom, Novia 30.9.2019 – 31.12.2020 https://precikem.eu/hem/
PERA, Salaojituksen vaikutus ravinteiden käyttöön ja satoon Salaojituksen tutkimusyhdistys ry 1.1.2017-31.12.2019 https://www.salaojitustutkimus.fi/pera/

 

Salaojituksen Tukisäätiön juhlavuoden 1997 rahasto on perustettu vuonna 1997, jolloin tuli kuluneeksi 80 vuotta Suomen Salaojayhdistyksen perustamisesta ja suunnitelmallisen salaojituksen alkamisesta Suomessa. Rahasto jakaa vuosittain apurahoja tieteellisiin tutkimuksiin ja on rahoittanut mm. Helsingin yliopiston professuureja maaperä- ja ympäristötieteessä ja agroteknologiassa. Säätiö on mukana myös rahoittamassa Turun yliopiston maankäytön ja -kiinteistöoikeuden professuuria.

Säätiö jakaa Rakennusneuvos J. Saavalaisen tunnustuspalkinnon joka kolmas vuosi. Palkinnon tarkoituksena on palkita maaseudun vesitalouden alalla tehtyjä merkittäviä käytännön tekoja tai tieteellistä työtä. Tunnustupalkinnon saajat löydät tästä linkistä Tunnustuspalkinnon saaneet.