Sievin salaojituspäivät 20. – 21.9.1989 ja ajankohtaista asiaa ympärysaineista

Tiedotte koostuu kolmen vuonna 1989 pidetyn seminaarin esityksistä.

VALTAKUNNALLISTEN SALAOJITUS- JA MAANPARANNUSPÄIVIEN SEMINAARI SIEVISSÄ

Pohjanmaan tasaisuudesta johtuen kauivatusalueet tarvitsevat huoltoa paljon useammin kuin sellaisilla alueilla, joilla virtaamat ovat suurempia. Lyhyesti on todettava, että vaikka Keski-Pohjanmaalla on tehty paljon kuivatustoiminnan hyväksi, niin tekemätöntä työtä on runsaasti jäljellä. Salaojituksen osalta Keski-Pohjanmaan pelloista oli vuoden 1989 lopussa salaojitettu 38,1 % (koko maassa keskimäärin 44,9 %).

Näillä salaojitus- ja maanparannuspäivällä voidaan lähteä ajatuksesta, että väite : ”Salaojitus on maatalouden tärkein perusparannus” on kautta linjan hyväksytty ja sisäistetty. Salaojitus toimenpiteenä luetaan kannattavan maatalousyrityksen ehdottomaksi edellytykseksi. Sen sijaan tulee uusia haasteita salaojituksen totteuttamisessa ja kunnossapidossa.

Jos rajataan pois rautapitoisesta pohjavedestä aiheutuvat ongelmat, on maan tiivityminen tekijä, joka tuottaa enimmät ongelmat. Maanviljelyn tekniikan kehittyessä pelto saa lisääntyvän kuorman; koneiden kokonaispaino sekä usein myös pintapaine kasvavat ja ajokertojen luku lisääntyy. Lisäksi osa liikenteestä tapahtuu maan ollessa märkää. Yksipuolinen viljely ja karjanlannan puute edesauttavat tiivistymistä. Maan vedenläpäisevyyden ylläpitämiseksi tarvittavia madonreikiä ja juurikanavia ei synny riittävästi.

Salaojituksen vajaatoimintaa esiintyy eniten tasaisilla savimailla sekä turvemailla. Tietoa ja kokemuksia eri menetelmien toimivuudesta jo on, mutta kehitys- ja tutkimustyötä on kuitenkin syytä jatkaa. Puutteellisesti toimivien salaojien kunnostus- ja täydennysojitus ovat vastaisuudessa enenevä osa salaojitustoimintaa. On tärkeää, että näiden palvelujen tarjonta kehittyisi kysyntää vastaavaksi.

NJF:n SEMINAARI nro 155 TANSKASSA

Pohjoismaisten maataloustutkijoiden yhdistyksen (NJF) 155:s seminaari pidettiin Viborgissa, Tanskassa. Seminaarin teemana olivat salaojien ympärysaineet.

Soraa on käytetty suomalaisessa salaojituksessa näihin päiviin lähes aina, 1970-luvulta lähtien myös turvemaille, kun lautaputket korvattiin muoviputkella. Näyttää siltä, että sora on jatkossakin pääasiallisin ympärysaine Suomessa, vaikka työtekniikan muuttuminen, hintasuhteet ja putkiteollisuuden ponnistelut pyrkivät sen syrjäyttämään. Soran katsotaan Suomessa olevan hyvä ympärysaine, joka soveltuu kaikille maalajeille.

Ensimmäinen esipäällystetty putki tuli Suomen markkinoille vuonna 1978. Se oli polyesterikankaalla päällystetty, ja sen kuparikäsittelyn tarkoituksena oli estää juurien tunkeutuminen putkeen. Pian tämä esipäällyste korvattiin polypropeenikankaalla. Käyttösuosituksissa vaadittiin aina myös soraa näiden putkien ympärille.

Kookoskuidulla päällystetty putki tuli markkinoille samanaikaisesti aurakoneen kanssa vuonna 1981. Käyttösuosituksissa vaadittiin soraa kookoskuituputken ympärille, mutta kookoskuituputkia asenntettiin myös ilman soraa. Erilaisia materiaaleja kokeiltiin, sahanpurulla esipäällystetty putki tuli markkinoille. Kenttä- ja laboratoriotutkimusten perusteella kookoskuidulle ja sahanpurulle määritettiin maan rakeisuuteen (rakeisuuskäyriin) pohjautuvat käyttösuositukset.

Tanskassa ympärysaineita ei ollut käytetty vielä kovin pitkään. Havupuusahajauho otettiin käyttöön 1960-luvulla, ja sen käyttö tuli sittemmin pakolliseksi heikkamailla. Myöhemmin alettiin käyttää tekstiilisuodatinta joko yhdessä sahajauhon kanssa tai pelkkää tekstiiliä putken ympärillä. Soran käyttö lisääntyi myöhemmin.

Ruotsissa ei 1900-luvun alkupuolella käytetty ympärysainetta salaojituksessa. Ympärysaineiden (sora, sahajauho, olki ym.) käyttö tiiliputkien kanssa alkoi 1950-luvulla. Muoviputki korvasi tiiliputken 1970-luvulla lähes kokonaan, ja tällöin ympärysaineena oli tavallisesti sora. Sahajauhoa käytetään sellaisilla mailla, joilla oli rautasaostumavaara. Kookoskuitu alkoi korvata soraa ja sahajauhoa 1980-luvun kuluessa. Myös synteettisiä suodattamia käytettiin. Kokemukset putken ympärille kiedottujen orgaanisten ja synteettisten suodattimien toiminnasta olivat 1980-luvun lopulla vielä vähäiset.

Norjassa järjestelmällinen kenttäkoetoiminta aloitettiin 1950-luvulla. Ympäsrysaineita (ensin turve, myöhemmin sahajauho) alettiin käyttää tiiliputkien kanssa jo sata vuotta aikaisemmin. Sahajauho oli 1980-luvun lopulla eniten käytetty ympärysaine.

Orgaanisten ympärysaineiden puoliintumisaikaa oli tutkittu eri maissa ja eri maalajeilla. Tanskassa tehtyjen kokeiden perusteella sahajauhosuodattimen puoliintumisaika oli keskimäärin noin 10 vuotta (urpamaassa 2 vuotta ja turvemaassa 20 vuotta, välissä hieta ja savi). Kookossuodattimen hajoaminen oli jonkin verran nopeampaa. Hollannissa saatujen kokemusten mukaan kookoskuidun toiminta-aika rajoittui usein viiteen vuoteen. Aikaan vaikuttaa voimakkaasti hapen pääsy suodattimeen. Norjassa orgaanisten materiaalien hajoamisaika on ollut noin 20 vuotta ja Ruotsissa 5 -20 vuotta. Suomessa saatujen erilaisten kokemusten perusteella kookoskuidun ja sahajauhon käyttöä tulisi välttää erityisesti hiesu- ja hienohietamaissa. Ympärysainetutkimukset osoittavat, että näihin ongelmiin ei ole olemassa yksioikoisia ratkaisuja.

CIGR:n 11. KONGRESSI Irlannissa

Koneellistunut maatalous asettaa salaojitukselle yhä suurempia vaatimuksia peltojen kuivatuksen suhteen. Salaojitettujen peltojen kuivatksen tehokkuuteen vaikuttaa olennaisella olennaisesti pellon kyky läpäistä vettä. Maan vedenläpäisyvyyden huonontumiseen on usein syynä maan tiivistyminen viljelyn seurauksena. Tiiviit savimaat ja maatuneet turvemaat läpäisevät luonnostaan huonosti vettä. Savimailla salaojakaivannon täyttömaiden tiivistymisen on todettu haittaavan kuivatusta merkittävästi jo 4-5 vuoden kuluttua ojittamisesta. Turvemailla pintakerros on usein huonosti vettä läpäisevää.

Salaojitetun pellon kuivatuksen tehostamismenetelmien kehittely perustuu suurelta osin koetoimintaan. Tutkimuslaitosten pelloilla tehostamismenetelmien vaikutusta on seurattu mm. mittaamalla maan kosteutta ja maan tiiviyttä sekä koeruuduilta saatavien satojen avulla. Käytännön viljelmillä menetelmien kuivatusvaikutusta seurattii määrittämällä pellon kantavuus traktorin pyörän painuman avulla ja haastattelemalla viljelijää. Kuivatuksen tehostamiseksi käytettyjä menetelmiä ovat lisäojitus, suoto-ojitus, sorasilmäkkeet ja suursarkaojitus.