Salaojitusnäkymiä maailmalta

Tämä tiedoste koostuu kolmesta eri puolilta maailmaa tulevasta salaojitusta käsittelevästä artikkelista. Ensimmäinen käsittelee pohjavedenkorkeuden säätelyä Pohjois-Carolinassa (USA), toisessa tutkittiin maalajien ominaisuuksia ja niiden vaihteluja kahdella kuivatuskoealueella Niilin suistossa (Egypti) ja kolmas käsitteli Uuden Seelannin muuttuvia salaojitusnäkymiä.

Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinan osavaltiossa noin 40 % viljelykasveista kasvatetaan heikosti kuivuvilla mailla. Viljelysmaan kuivatus on ollut maan vesitalouden tärkein osa-alue osavaltion itäisessä osassa. Salaojitus oli Pohjois-Carolinassa suosittua 1950-luvulta kolmen vuosikymmenen ajan. Maataloushyödykkeiden alhaiset hinnat ja haitallisten ympäristövaikutusten havaitseminen vähensivät salaojituksia merkittävästi. Viljelijät alkoivat etsiä tehokkaampia vesitalousmenetelmiä, kuten pohjaveden korkeuden säätelyjärjestelmiä, saadakseen viljelmät tuottavammaksi ja satonsa suuremmiksi. Pohjavedenpinnan korkeuden säätelyjärjestelmät ovat usein merkittävä kustannus, ja siksi niiden huolellinen suunnitteleminen on ratkaisevan tärkeää. Toimivan ja tehokkaan pohjavedenpinnan korkeuden säätelyjärjestelmän suunnittelu ja käyttö sisältää viisi päätehtävää:
1. Alustava arviointi ja toteutettavuus
2. Seikkaperäinen tutkimus peltoalueesta
3. Suunnittelu
4. Suunnitelmakartan laatiminen ja suunnitelman toteutus
5. Käyttö ja huolto
Artikkelissa käsiteltiin neljää ensimmäistä tehtävää.

Maalajien ominaisuuksia ja niiden vaihteluja tutkittiin kahdella kuivatuskoealueella Niilin suistossa. Tavoitteena oli saada tietoa salaojituksen suunnittelemiseksi ja ja rakentamiseksi alueelle. Suistoalue on ollut ympärivuotisen kastelun piirissä 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Kastelu on aiheuttanut alueella vedenpinnan nousua ja maan suolaisuuden pahenemista, ja noin kolmannes suiston alueesta on suolan vaivaamaa. Vedenpinnan alentamiseksi, suolan poistamiseksi ja maan hedelmällisyyden parantamiseksi tarvitaan riittävää kuivatusta. Kaksi koealuetta olivat ominaisuuksiltaan (maan happamuus, tilavuuspaino, kyllästyneen maan hydraulinen johtavuus yms.) erilaisia. Vaihtelua oli siten viljelykasvituotannon rajoituksissa ja tehokkaan salaojitusjärjestelmän laatimisessa. Kipsin käyttöä suositeltiin molemmille alueille natriumin poistamiseksi maasta. Salaojitus on välttämätöntä suolan ja natriumin maaperään kerääntymisen estämiseksi, koska maahan kertyessään ne rajoittaisivat myöhemmin maan tuottavuutta. Maaperäolosuhteiden perusteella tehtyjen johtopäätösten mukaan tehokkaan salaojituksen toteutuksen vaikeudessa oli eroa. Toisaalta paremmin salaojitettavaksi soveltuva ja ojituksesta enemmän hyötyä saava alue sijaitsi lähes merenpinnan tasolla, mikä asetti kuivatukselle omat haasteensa.

Uuden Seelannin artikkelissa on yhteenveto Masseyn yliopistossa salaojitukseen ja maankuivatukseen liittyneistä hankkeista 1980-luvulla. Laiduntilat ovat pitkään olleet Uuden Seelannin talouden perusta. Maan asukasluvun ollessa kolme mijoonaa ja lampaiden määrän 70-80 miljoonaa, laiduntilojen merkitys oli edelleen suuri. 1980-luvulla lammas- ja maitotilojen kannattavuus heikkeni selvästi. Tämä vauhditti vaihtoehtoisten maankäyttötapojen kehittymistä. Erityisesti juuresten, kiwihedelmien ja marjojen kasvatus lisääntyi. Uuden Seelannin laitumilla on perinteisesti käytetty myyräojitusta. Pinnanmuodostuksen, maalajien ja ilmaston muodostaman sopivan yhdistelmän vuoksi on ollut mahdollista saada aikaan kestäviä myyräojia. Verrattain edullisen myyräojituksen tehokkuuden lisäämistä tutkittiin artikkelin kirjoittamisen aikaan myös yliopistossa. Tutkimuksessa paneuduttiin mm. suurella nopeudella toteutettavaan myyräauraukseen ja kaltevuuden säädöllä varustetun myyräauran kehittämiseen. Lisääntyneiden hedelmätarhojen tuulensuojana käytettyjen luonnokasvien (paju, poppeli ja eucalyptuspuu) elinvoimaiset juuristot tukkivat salaojaputkia. Masseyn yliopiston tutkimuksessa selvisi, että nelivuotiaiden pajujen ja poppeleiden juuret ulottuivat yli viiden metrin etäisyydelle ja yli 0,5 m syvyyteen. Tutkimukset tämän aiheen parissa jatkuivat. Yliopistotutkimuksen lisäksi Uuden Seelannin salaojituksen hallinnossa tapahtui 1980-luvulla merkittävää kehitystä, kolme valtakunnallista salaojitusseminaaria, joista kolmannen yhteydessä (vuonna 1986) perustettiin virallisesti Uuden Seelannin Salaojitusyhdistys. Samoin maaperävirastossa otettiin salaojituksen suunnittelussa käyttöön SWIG-ohjelma, jonka tarkoituksena oli luoda koko maan kattava tiedosto maaperän hydraulisista ominaisuuksista.