Salaojajohtojen lietetukkeumailmiöstä erityisesti kesällä 1967 ja 1968 Maasojan koekentällä suoritettujen mallikokeiden valossa

Kolmella eri salaojaputkityypillä: aaltoseinäisellä VETO-muoviputkella, RIL 54-tiiliputkella ja ns. raasteellisella tiiliputkella suoritettiin mallikokeita putkien vedenjohtokyvyn ja toisaalta putkien liettymisherkkyyden selvittämiseksi.

Aaltoseinäinen muoviputki (VETO, sisähalkaisija 40 mm) osoittautui vedenjohtokyvyltään kahta muuta kokeessa ollutta putkityyppiä heikommaksi. Sen vedenjohtokyky ei kuitenkaan alittanut salaojajohdon vedenjohtokyvylle Suomessa asetettuja vaatimuksia.

Veden virratessa putken täydeltä on lietteen kulkeutuminen salaojassa likipitäen samaa suuruusluokkaa kaikilla kolmella putkityypillä. Hienon maa-aineksen kyseessä ollen näyttäisi sen poistuminen 0,20 – 0,40 m/s vedennopeuden vallitessa aaltoseinäisessä putkessa olevan tehokkaampaa kuin tiiliputkisalaojassa. Tämä johtuu ilmeisesti seinämän aaltomuodon synnyttämästä voimakkaammasta turbulentti-ilmiöstä veden liikkeessä, mikä puolestaan aiheuttaa vedessä kelluvalle maahiukkaselle ylöspäin suuntautuvia sykäyksiä.

Kokeiden tulosten perusteella näyttäisi siltä, että salaojan ollessa vajaatäyttöisenä, on aaltoseinäinen putki liettymisalttiimpi kuin tiiliputki. Tälläinen tilanne olisi varsinkin karkeamman maa-aineksen päästyä putkeen. Kun lietteen kulkeutumista voitiin vajaatäyttöisessä salaojassa (kouruputki) seurata  silmin, osoittautui, että liete asettui VETO.putkessa aaltopoimun pohjalle täyttäen sen ja levittäytyen koko putken pituudelle. Tiiliputkista tehdyssä salaojassa (kourussa) lieteaines näyttö sen sijaan asettuvan yleensä kynnyksellisen saumakohdan jommalle kummalle puolelle riippuen siitä, oliko kynnys veden virtaukseen nähden myötä- tai vastasuuntaan.

Vuosien 1967 ja 1968 kesinä suoritetut kokeet olivat myös lähtökohtana laajemmalle koesarjalle, antaen samalla viitteitä uuteen koetekniikkaan sekä uusien koejäsenten tarpeeseen.