Peltosalaojien asennusmenetelmien toiminta
← Takaisin| Tekijä | Sikkilä, Markus; Äijö, Helena; Paasonen-Kivekäs, Maija; Myllys, Merja; Nurminen, Jyrki; Turunen, Mika; Salo, Heidi; Koivusalo, Harri; Alakukku, Laura; Puustinen, Markku |
|---|---|
| Sarja | Pro Terra No. 71 / 2017, IX Maaperätieteen päivien abstraktit |
| DOI/ISBN-numero | ISBN 978-951-51-2877-5 (nid.), ISBN 978-951-51-2878-2 (PDF) |
| Päivämäärä | 2017 |
| Avainsanat | aurakone, kaivava salaojakone, kenttätutkimus, salaojitusmenetelmät |
| Rahoitus | Salaojituksen Tukisäätiö sr, maa- ja metsätalousministeriö, Maa- ja vesitekniikan tuki ry |
| Sivut | 87-88 |
| Kieli | suomi |
| Saatavuus | Pro Terra No. 71 /2017 |
Johdanto
Salaojitukset tehdään Suomessa pääosin kahdella ojitusmenetelmällä, kaivavalla salaojakoneella tai aurakoneella. Eri konetyypeillä salaojaputket asennetaan maahan eri tavoin. Kaivava kone kaivaa maahan suorakulmaisen salaojasyvyyden korkuisen kaivannon, ja kaivuumaa nostetaan maan pinnalle. Kaivanto täytetään myöhemmin. Aurakone vetää maassa terää, joka syrjäyttää maata eteenpäin ajettaessa tehden tilaa ojitussyvyyteen salaojaputkelle ja ympärysaineelle. Kaivannon täyttöä ei tarvita. Erilaiset asennustavat vaikuttavat erityisesti ojakaivannon rakenteeseen ja siinä olevan maa-aineksen ominaisuuksiin, mikä näkyy mahdollisesti eroina salaojien toiminnassa.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimuksessa on seurattu eri salaojitusmenetelmillä tehtyjen ojien toimivuutta peltomittakaavan kokeessa Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä. Tutkittavat muuttujat ovat pohjavedenpinnan korkeus ja salaojavalunta eri menetelmillä tehdyissä ojituksissa. Koealueilla mitataan myös sadon määrää ja laatua. Koekenttä on jaettu 12 koealueeseen, joista kahdeksan aluetta kuuluu varsinaiseen kokeeseen. Kahdeksasta koealueesta neljä ojitettiin aurakoneella (Hoes) ja vastaavasti neljä kaivavalla koneella (Inter-Drain 1824 T) kesäkuussa 2015. Jokainen alue ojitettiin kolmella salaojalla, käyttäen 15 metrin ojaväliä ja keskimäärin 1,0 metrin ojitussyvyyttä. Soraa laitettiin 10 senttimetriä putken päälle ja kaivantoon tiputettiin ruokamultaa kaikkiin ojiin.
Koealueella pohjaveden pinnankorkeutta on seurattu 7,5, 2,5, 0,6 ja 0,2 metrin etäisyyksille keskimmäisestä salaojasta asennetuista pohjavesiputkista kaikilla koealueilla. Mittaukset on tehty kaksi kertaa viikossa. Kahdelta koealueelta pohjavedenpinnan korkeudet on mitattu jatkuvatoimisilla mittareilla (mittausintervalli 10 minuuttia). Eri konetyypeillä tehtyjen ojitusten salaojavedet on johdettu omiin kokoojaojaputkiin, joihin on asennettu jatkuvatoimiset virtaamamittarit. Koealueella mitataan myös sadantaa, lunta ja routaa.
Tulokset ja niiden tarkastelu
Pohjaveden pinta laski mittausjakson, toukokuu 2015- elokuu 2016 aikana 2 metrin syvyyteen maanpinnasta talvella ja sateisina aikoina pohjavesi nousi pellon pintaan asti. Pohjaveden pinta vaihteli jonkin verran kentän eri osien välillä. Vedenpinta reagoi sadetapahtumiin nopeasti. Mittausten mukaan pohjaveden pinta oli 4-6 cm (keskiarvo) lähempänä maan pintaa aurakoneella tehdyissä ojissa eron vaihdellessa hieman eri etäisyyksien välillä.
Kaivavalla koneella ojitetuista ojista mittausjakson aikana salaojavalunta oli noin 25 % suurempi kuin aurakoneella ojitetuista ojista. Sateisina kausina salaojavaluntaa tuli enemmän kaivavalla koneella ojitetusta kuin aurakoneella ojitetusta ojastosta. Vähäsateisina aikoina valunta oli samalla tasolla molempien menetelmien ojastoista. Valunta kesti aurakoneella ojitetuista ojista sadetapahtumien jälkeen pidempään kuin kaivavalla ojitetuista ojista.
Ojitusmenetelmien välinen ero pohjaveden pinnan korkeuksissa eikä runsaampi salaojavalunnan muodostuminen kaivavalla koneella toteutetussa ojituksessa vaikuttanut tutkimusjakson aikana pellolla tehtäviin viljelytoimiin tai satoihin.
Ojitusmenetelmien välinen ero pohjaveden pinnan korkeuksissa eikä runsaampi salaojavalunnan muodostuminen kaivavalla koneella toteutetussa ojituksessa vaikuttanut tutkimusjakson aikana pellolla tehtäviin viljelytoimiin tai satoihin. Mittaukset koekentällä jatkuvat.