Suomen kivennäismaapeltojen maannokset WRB-järjestelmän mukaan

Maannosnimet pystyvät ilmaisemaan maan ominaisuuksia monipuolisesti. Märkyys on yksi Suomen peltojen pysyvistä viljelyrajoitteista. Pelloistamme on salaojitettuja 60 %, avo-ojitettuja 26 % ja vain 14 %:n osuutta, joka koostuu karkeista maista, viljellään ojittamatta. Tätä meille itsestään selvää maan ominaisuutta ei ole kuitenkaan tähän asti ilmaistu viljelymaillemme World Reference Base for Soil Resources (WRB) –järjestelmän mukaan annetuissa maannosnimissä, ja käytössä olevat nimet antavat maistamme todellista kuivemman vaikutelman. Suomesta laadituissa 1:1000 000- ja 1:250 000 –mittakaavaisissa maannoskartoissa vain turvemaiden maannosnimi Histosols (29 % pinta-alasta) ja liejuisten maiden nimi Gleysols (2 %) kertovat maan märkyydestä. Savimaiden nimi Vertic Cambisol ei ilmaise märkyyttä, eivät myöskään karkeampien kivennäismaiden maannosnimet Eutric/Dystric Cambisol tai podsoloituneiden maiden Haplic Podzol. Norjassa, jossa on tehty maaperäkartoituksen kenttätöitä intensiivisesti toistakymmentä vuotta, märkyys käy maannosnimistä selvästi ilmi. Etelä-Suomen pellot muistuttavat Kaakkois-Norjan viljelymaita, jossa yleisimpiä WRB–järjestelmän maannoksia ovat Stagnosols ja Planosols sekä Luvisols ja Albeluvisols, joiden märkyys voidaan ilmaista gleyic– ja stagnic-attribuuteilla. Suomen maannoskartoilla peltomaiden valtamaannos Cambisols esiintyy Norjassa lähinnä vain keskikarkeilla, luontaisesti hyvässä kuivatustilassa olevilla mailla.

Norjan ja Suomen maannosnimissä havaitun ilmeisen ristiriidan takia kesäkuussa 2012 tutkittiin yhteistyössä kivennäismaaprofiileja Helsingissä (2 maata), Jokioisilla (5) ja Juupajoella (1). Maaprofiilien morfologisten ominaisuuksien ja aikaisemmin tehtyjen maa-analyysien perusteella maat luokiteltiin WRB-järjestelmän mukaan.

Lähes kaikissa maissa oli ”stagnic colour pattern”. Niissä siis oli ruskeita ruostelaikkuja osoittamassa hapellisten ja hapettomien olojen vaihtelua. Savimaiden maannosnimeksi tulee tästä syystä usein Stagnosols. Matalimmissa maastonkohdissa savimaat voivat olla myös Gleysols-maannosta, joka syntyy korkean pohjaveden vaikutuksesta. Siinä maakokkareet ovat sisältä yhtenäisen harmaita heti muokkauskerroksen alapuolelta lähtien. ”Stagnic colour pattern” esiintyy usein myös silloin, kun pintamaa on hietaa ja sen alla on huonosti vettä läpäisevää savea. Tällainen ominaisuuksien yhdistelmä johtaa Planosols-maannokseen. Tällaisissa maissa näyttää usein olevan ”mollic epipedon” (hyvin tumma muokkauskerros, lähes neutraali pH) ja kaikilla syvyyksillä kationinvaihtopaikoista suurin osa Ca2+:n ja Mg2+:n miehittämiä. Välillä ne luokiteltiin Phaeozems-maannokseksi, mutta koska pintamaan korkea pH johtuu kalkituksesta eikä ole siis pysyvä ominaisuus, nyt katsotaan paremmaksi lukea nämä maat Planosols-luokkaan.

Suomessa on usein todettu, että varsinkin savimaiden jankko on väriltään hieman vaaleampi kuin sen alapuolella oleva pohjamaa. Tämä ilmiö viittaa siihen, että jankosta on huuhtoutunut savesta ja rapautumistuotteita syvempiin maakerroksiin. Kun jankko on riittävän vaalea, se täyttää albic-horisontin tunnusmerkit. Jos syvemmällä on lisäksi kokkareiden pinnoilla savesfilmejä (”illuvial clay”, Luvisols-maannoksen tunnusmerkki), maa voi olla Albeluvisols-maannos. Viitteitä tästä on olemassa, sillä Peltovuori et al. tunnistivat Suomesta Aeric Cryaquepts –maannoksen, joka amerikkalaisessa Soil Taxonomy-järjestelmässä sisältää monia samoja ominaisuuksia kuin WRB-järjestelmän Albeluvisols-maannos. Monet Suomen savimaat, joissa on ”stagnic colour pattern”, täyttävät myös Luvisols-maannoksen tunnusmerkit. Mutta koska WRB-järjestelmän määrityskaavassa Stagnosols tulee ennen Luvisols-maannosta, tuollainen maa voi saada nimen Luvic Stagnosols, jossa saveksen kulkeutuminen maaprofiilissa alaspäin ilmaistaan siis attribuutilla. MTT:n Kotkaonjan huuhtoutumiskenttä näyttää kuitenkin kuuluvan Luvisols-ryhmään, koska siitä puuttui ”stagnic colour pattern”.

Tutkittu hiesumaa Juupajoella oli pedogeenisesti erittäin heikosti kehittynyt, ja siinäkin oli ”stagnic colour pattern”, joka ei kuitenkaan ollut riittävän lähellä (<50 cm) maan pintaa ollakseen nimeämisessä määräävin ominaisuus. Tämä maa saikin nimen Stagnic Regosols, mutta maastossa alempana olevien hiesumaiden arveltiin olevan Stagnosols-maannoksia. Hienot hiedat ja hietamoreenit ovat usein Cambisols-maannoksia, ja karkeammat podsoloituneet maat Podzols-maannoksia.

Edellä mainittujen Luvisol– ja Albeluvisol-maannosnimien käyttö ilman maaprofiilin ominaisuuksien tarkempaa tutkimista ei ole toistaiseksi suositeltavaa, koska näiden maannosten esiintymisen laajuudesta Suomessa ei ole vielä riittävästi tietoa. Yksittäistapauksissa ne tulevat epäilemättä kysymykseen, kunhan nimeä antava tutkija pystyy tunnistamaan kyseisten maannosten diagnostiset ominaisuudet.