Säätiö lahjoitti 100 000 € Oulun yliopistolle
Salaojituksen Tukisäätiö osallistui Oulun yliopiston vastinrahakampanjaan 100 000 € lahjoituksella tekniikan alalle. Lahjoituksen teki säätiön Juhlavuoden 1997 rahasto. Lahjoitus on osa valtion vastinrahaohjelmaa, eli valtio maksaa lahjoitukselle vastinrahaa tietyn kertoimen mukaan, mikä lisää merkittävästi lahjoituksen vaikuttavuutta.
Säätiö haluaa lahjoituksellaan tukea Oulun yliopiston tavoitteita kestävämmän ja älykkäämmän tulevaisuuden hyväksi.
Oulun yliopistossa tehdään salaojitukseen liittyvää tutkimusta. Koekohteissa hyödynnetään satelliitti- ja dronehavaintoja, on-line mittauksia ja data-assimilaatiota uusina menetelminä maaperän kosteuden havainnointiin ja mallintamiseen. Tutkimuksella pyritään mm. lisäämään tietoa peltojen hydrologiasta sekä tekijöistä, jotka vaikuttavat viljelyyn, ravinteiden huuhtoumiin ja kasvihuonekaasupäästöihin.
Kuvassa salaojavalunnan automaattimittausta Ruukin turvetutkimuskoekentällä vuonna 2017.
Tästä linkkistä pääset Oulun yliopiston tiedotteeseen.